Please download to get full document.

View again

of 36

Hulluus kulttuurisena kysymyksena

Jäntti, Saara; Heimonen, Kirsi; Kuuva, Sari & Mäkilä, Annastiina (2019). Hulluus kulttuurisena kysymyksenä. In S. Jäntti, K. Heimonen, S. Kuuva, & A. Mäkilä (Eds.), Hulluus ja kulttuurinen mielenterveystutkimus (pp. 9-45). Jyväskylä, Finland:
0 views36 pages
All materials on our website are shared by users. If you have any questions about copyright issues, please report us to resolve them. We are always happy to assist you.
Documenttranscript
  Saara Jäntti, Kirsi Heimonen, Sari Kuuva  ja Annastiina Mäkilä HULLUUS KULTTUURISENA KYSYMYKSENÄ Mielenterveydestä puhutaan nyt paljon: psykologian ja psykiatrian diagnostiset termit ja diskurssit ovat tulleet osaksi arkipäivää medi-an, taiteen ja tutkimuksen kautta (esim. Brinkmann 2016). Psykolo-gien ja psykiatrien asiantuntijalausunnot ja kolumnit sekä julkisuu-den henkilöiden ja yksityisten ihmisten ulostulot lehdissä, haastat-teluohjelmissa ja omaelämäkerrallisessa kirjallisuudessa ovat luo-neet kulttuurista tilaa mielenterveysongelmista puhumiselle. Yh-täältä tämä poistaa ongelmiin ja niiden hoitoon liittyviä stigmoja  ja häpeää; toisaalta ulostulot heijastavat ja edesauttavat psykologi-an ja psykiatrian diskurssien asettumista yhä keskeisempään ase-maan elämän ymmärtämisessä. Psykotieteiden hallitsevaan rooliin  ja esimerkiksi lääkehoidon yleisyyteen ja automaattisuuteen psyy-ken ongelmien hoidossa on alettu suhtautua yhä kriittisemmin niin näiden tieteenalojen sisällä kuin yhteiskuntatieteellisessä tutkimuk-sessa ja mediassa (esim. Helén 2011; Kopakkala 2015). Samaan ai-kaan tutkimuksessa on kiinnostuttu menneisyyden ja muiden kult-tuurien tavoista kohdata, määritellä ja hoitaa erilaisia poikkeavi-na pidettyjä mielentiloja (esim. Honkasalo & Koski 2017; Koski 2016; Laine-Frigren et al. 2019).Mielenterveyteen ja -sairauteen liittyvät rajat ja niiden määrit-tely ovat kulttuurisidonnaisia ja historiallisesti muovautuvia. Psy-kiatristen ja psykologisten diskurssien lisäksi poikkeavuutta ja sii-hen liittyviä psyyken tiloja ja psyykkistä kärsimystä voidaan tulki-ta ja kokea esimerkiksi uskonnollisessa, eksistentialistisessa, poliit-tisessa ja/tai moraalisessa viitekehyksessä (Brinkmann 2016, 45– 62). Erilaiset tulkintakehykset, selitykset ja hoitokulttuurit kuiten-kin elävät yhteiskunnassa rinnakkain myös nykyaikana. Juuri tä-män vuoksi käytämme termiä hulluus. Hulluus ei ole lääketieteel-linen kategoria vaan eräänlainen kattokäsite, jonka alla psykiatria  10  Nykykulttuuri 125 diagnooseineen ja hoitokäytänteineen muodostaa yhden diskursii-visen viitekehyksen poikkeavuuden käsittelylle.Tässä teoksessa hulluus toimii siis kattokäsitteenä erilaisille tul-kinta- ja lähestymistavoille, joilla hullun–sairaan–terveen–poikke-avan–normaalin rajoja piirretään ja kyseenalaistetaan. Kokoelman keskeinen lähtökohta on, että hulluudeksi mieltyviä tiloja esiintyy kaikkialla, mutta tavat, joilla ne ilmenevät ja joilla niihin suhtaudu-taan, vaihtelevat (esim. Hacking 1998). Kuten Petteri Pietikäinen (2013, 407) toteaa, ”[h]ulluuden aiheuttajia on vuosisatojen halki etsitty milloin mistäkin, niin demoneista ja jumalista kuin suolis-tosta, elintavoista ja torjutusta seksuaalisuudestakin. Kun hulluu-den aiheuttajia etsitään, on syytettyjen penkillä ahdasta.” Syytet-tyjen penkillä on edelleen ahdasta, sillä monien vakavienkaan psy-kiatrisiksi sairauksiksi luokiteltavien tilojen, kuten äänien kuulemi-sen tai skitsofreniaksi luokiteltavien tilojen, fysiologista pohjaa tai syntymekanismeja ei edelleenkään tunneta. Eri aikoina ja eri kult-tuureissa hulluus ilmenee ja sitä hoidetaan eri tavoin. Tämä teos lä-hestyykin hulluutta kulttuurisena ilmiönä ja tarkastelee sitä kerrot-tuna, kuvattuna ja elettynä ilmiönä. Lähtökohtana ei ole osoittaa syyllisiä eikä esittää normatiivisia määritelmiä hulluudesta, vaan avata ja rinnastaa metodologisia ja tulkinnallisia lähtökohtia, joiden kautta hulluutta voidaan lähestyä ilmiönä.Hulluus-termin käyttöön sisältyy myös riskejä: nimitys voi lou-kata, stigmatisoida ja aiheuttaa sosiaalista kärsimystä (Tanskanen  ja Heimonen tässä teoksessa). Hulluutta ilmiönä tutkittaessa onkin muistettava, että siinä on usein kyse äärimmäisestä kärsimykses-tä, jossa ihmisen ja maailman välinen sidos on uhattuna ja elämän merkitystä luova kehys voi kyseenalaistua (vrt. Honkasalo, Utri-ainen & Leppo 2004, 8; Kokkinen tässä teoksessa). Psykiatriaa ei suotta ole nimitetty epätoivon hallinnaksi (Pietikäinen 2013, 13; Pressman 1998). Toisaalta itse omaksuttuna (ryhmä)identiteettinä  ja tietoisesti poliittiseen toimintaan käyttöönotettuna terminä hul-luus voi – hieman ”neekeri”-sanan tapaan – toimia myös voimaan-tumisen välineenä. Näin esimerkiksi maailman suurimman palve-lunkäyttäjien kansalaisjärjestön, Mielenterveyden keskusliiton ai-  11  Hulluus ja kulttuurinen mielenterveystutkimus emmassa ”Ei hullumpi liitto” -sloganissa. Hulluuteen voi liittyä myös hulluttelu.Tutkimuksellisesti hulluus-sanan käyttö liittää kirjan osaksi hu-manistis-yhteiskuntatieteellisen hulluustutkimuksen laajaa, metodi-sesti kirjavaa ja monitieteistä kenttää (ks. esim. Komulainen, Räty & Silvonen 2006), joka viime aikoina on lisääntynyt voimakkaas-ti myös Suomessa. 1  Se asettuu osaksi kansainvälistä jatkumoa, jon-ka juuret ovat sosiaali- ja aatehistoriassa (Pietikäinen 2013; Porter 1987; Shorter 1997), kulttuurihistoriassa (Johannisson 2001, 2012; Salmela 2017; Tuohela 2008), sosiologiassa (Ahlbeck-Rehn 2005; Goffman 1961; Foucault 1961), taiteen- ja kirjallisuudentutkimuk-sessa sekä erilaisissa kriittisissä traditioissa kuten feministisessä tutkimuksessa (Chesler 1972; Cixous 1975; Gilbert & Gubar 1979; Jäntti 2012; Schlichter 2003; Showalter 1987), postkoloniaalissa tutkimuksessa (Fanon 1967) sekä antipsykiatriaksi nimetyssä tradi-tiossa (Laing 1960/1990, 1967; Szazs 1961) 2 . Kriittisissä traditiois-sa on usein nostettu esiin hulluuden transgressiivisia, kulttuurista vallankäyttöä symboloivia, niitä ylittäviä sekä valtasuhteita hajot-tamaan pyrkiviä piirteitä. Hulluustutkimus (Madness Studies) pon-nistaa useasta tutkimusperinteestä, joille yhteistä on, että psykiatria nähdään osana laajempaa yhteiskunnallista, taloudellista ja kulttuu-rista viitekehystä. Kun psykiatrian historiaa oli aiemmin kirjoitet-tu lähinnä hoitomuotojen kehittymisenä lääkäreiden näkökulmasta, yhteiskuntatieteellisesti suuntautuneessa historian tutkimuksessa ja kulttuurihistoriassa on nostettu esiin hulluuteen, sen määrittelyyn  ja sitä jäsentäviin käytänteisiin liittyvää historiallista ja kulttuurista vaihtelua, valtasuhteita ja esimerkiksi tunteita. Keskeisiä tutkimuk-sen kohteita ovat olleet historiallinen ja kulttuurinen muutos, poti-laan ja yhteisön kokemus sekä hulluuden kulttuuriset representaati-ot muun muassa kirjallisuudessa ja taiteessa. Omakohtainen koke-mus on viime vuosina usein asetettu keskiöön sekä tutkimuksessa että kulttuurituotteissa. Historia, kokemus ja kulttuuri muodosta-vat keskeisen osan sitä käsitteellistä pohjaa, jolta hulluuden tutki-mus ponnistaa.  12  Nykykulttuuri 125 Koska hulluus nykyisin määrittyy ensisijaisesti sairausdiskurs-sien perusteella, hulluustutkimus limittyy kulttuurisen terveystut-kimuksen kanssa (Ahlbeck et al. 2015; Honkasalo & Salmi 2012). Kulttuurisessa terveystutkimuksessa tarkastellaan terveyteen ja sai-rauteen liittyvien ongelmien kokemista ja kulttuurista ehdollisuut-ta. Kun tarkastelun lähtökohdaksi otetaan – haastaen ja kyseen-alaistaenkin – hulluuden sairausmäärittelyt, voidaan puhua kulttuu-risesta mielenterveystutkimuksesta. Kulttuurintutkimus ylipäätään on ilmiökeskeistä ja suuntautuu prosesseihin, tilanteisiin ja tapoi-hin, siihen miten ilmiöitä ja käsityksiä todellisuudesta tuotetaan pu-heessa, kulttuurituotteissa ja käytänteissä. Se tarkastelee kuka, ket-kä ja millaisissa suhteissa käsityksiä tuottavat. (vrt. Lehtonen 2014, 338–346.) Sairauksien kulttuurisuus puolestaan näkyy kulttuurisen terveystutkimuksen uranuurtajan Marja-Liisa Honkasalon (2008, 14) mukaan siinä, miten sairauksia ilmaistaan, miten niitä kategori-soidaan ja luokitellaan, miten niitä merkityksellistetään sekä miten niihin suhtaudutaan ja puututaan. Mielenkiintoista on, että uusim- pien vertailevien tutkimusten mukaan kulttuuri vaikuttaa paitsi sii-hen, millaisena esimerkiksi äänten kuuleminen koetaan, myös sii-hen, miten nuo äänet kohtelevat kuulijaa (Luhrman et al. 2014).Yhteiskunnallisen ja kulttuurisen muutoksen ymmärtäminen on välttämätön tausta terveyteen ja sairauteen liittyvien ilmiöiden ja käsitteiden kulttuurisen ehdollisuuden jäsentämiselle (Honkasalo et al. 2012, 9). Mielenterveyden ja -sairauden tarkastelussa tärkeäksi muodostuvat määrittelyt siitä, mikä on normaalia ja epänormaalia, mikä poikkeavaa, sairasta tai tervettä ja siitä, millaisia merkityksiä nämä määrittelyt saavat ja tuottavat ihmisten elämässä.Toisen maailmansodan jälkeen kulttuuri on psykologisoitunut ja mielenterveyden hoito on lääkkeellistynyt myös Suomessa (Hauta-mäki, Helén & Kanula 2011). Yhtäältä tämä kehitys on palauttanut  potilaita laitosten ulkopuoliseen maailmaan; toisaalta se muodos-taa yhden kiistakapulan mielenterveysalan monin tavoin jännittei-sellä kentällä. Maailman terveysjärjestö ja monet muut ruohonjuu-ritason kansainväliset toimijat pyrkivät standardoimaan mielenter-veysongelmien hoitoa ja edistämään länsimaisen psykiatrisen hoi-  13  Hulluus ja kulttuurinen mielenterveystutkimus don ja palveluiden saatavuutta kaikkialla yhdenvertaisuuden nimis-sä (Mills 2014). Samalla kritiikki medikalisoitumista kohtaan voi-mistuu ja mielenterveyden ongelmista ja niiden hoidosta käytävään keskusteluun osallistutaan monista positiosta. 3  Kriittistä huomio-ta on kiinnitetty lääketeollisuuden tahkoamiin voittoihin. Erityis-tä huolta on aiheuttanut se, että diagnostinen kulttuuri ja lääkehoito saattavat itse asiassa kroonistaa niitä tiloja, joiden tilapäiseen hoi-toon lääkkeet on alun perin tarkoitettu. (Brinkmann 2016; Healy 2012; Kopakkala 2015.) Historiallisella tarkastelulla voidaan osoit-taa, miten ja millaisiin kulttuurisiin, ideologisiin, poliittisiin tai ta-loudellisiin prosesseihin lääketieteen ja lääketieteellisten määritel-mien kehitys kytkeytyy ja miten jokin diagnostinen kategoria muo-toutuu. Esimerkiksi tässä teoksessa Annastiina Mäkilän artikkeli tarkastelee sitä, miten ja millaista masennusta opetettiin Turun yli-opistossa 1980- ja 1990-luvuilla, jolloin nykyisin globaalisti kan-santalouksia uhkaavaksi luokiteltu sairaus (WHO 2018) oli vasta sivujuonne tulevien psykologien opinnoissa.Hulluus kattokäsitteenä huomioi ja mahdollistaa mielen poik-keavuuksien tulkinnat sairausdiskurssien ulkopuolella. Hulluuden tarkastelu kulttuurisena ilmiönä nostaa esille psykiatriaan ja psy-kotieteisiin liittyviä ongelmia ja kritiikkiä asettumatta kuitenkaan lähtökohtaisesti näitä vastaan. Pikemminkin sillä pyritään laajen-tamaan ymmärrystä niistä lukuisista tavoista, joilla hulluus on läs-nä kulttuurissamme, ja miten eri seikat vaikuttavat poikkeavuuden käsittämiseen, käsitteellistämiseen ja käsittelyyn. Tämä tarkoittaa muun muassa aikakauden ja kontekstin huomioimista analyysissä (vrt. Pietikäinen 2016). Tutkimuksellisesti hulluus on sairauskäsi-tyksen dekonstruktion väline, joka pakottaa tarkastelemaan yhteis-kunnallisesti, kulttuurisesti ja historiallisesti liikkuvia käsityksiä normaalista ja epänormaalista (Ussher 1991, 2010, 2011).Kansainvälisessä käytössä olevat nimitykset – historiapainot-teinen Madness Studies ja palvelunkäyttäjien ja nykykäytänteiden kriitikoiden parista nouseva Mad Studies 4  – ovat viime aikoina ran-tautuneet myös Suomeen. Madness Studies korostaa psykiatris-ten hoitokäytänteiden kytköksiä laajempiin yhteiskunnallisiin, ta-
We Need Your Support
Thank you for visiting our website and your interest in our free products and services. We are nonprofit website to share and download documents. To the running of this website, we need your help to support us.

Thanks to everyone for your continued support.

No, Thanks
SAVE OUR EARTH

We need your sign to support Project to invent "SMART AND CONTROLLABLE REFLECTIVE BALLOONS" to cover the Sun and Save Our Earth.

More details...

Sign Now!

We are very appreciated for your Prompt Action!

x